Elävän musiikin jäljillä, koska maailma ei ole gridissä

Täydellisyyttä on nykyään helpompi tavoitella kuin koskaan.

Musiikkia voi tarkentaa. Tempoa voi korjata. Säveliä voi virittää. Yksittäisiä iskuja voi siirtää millisekunnin tarkkuudella. Jokaisen epäröinnin voi hioa pois.

Tekniikka tarjoaa lähes loputtomasti mahdollisuuksia.

Silti jokin meissä vastustaa ajatusta täydellisyydestä päämääränä.

Ehkä siksi, että maailma ympärillämme ei ole täydellinen.

Metsä ei kasva symmetrisesti.

Tuuli ei noudata metronomia.

Aallot eivät saavu rantaan tasaisin välein.

Ihmisten väliset keskustelut eivät etene käsikirjoituksen mukaan.

Juuri siinä piilee niiden viehätys.

Musiikissa tunnemme usein vetoa samoihin asioihin. Hetkiin, joissa jokin hengittää hieman vapaammin. Säveleen, joka kantaa mukanaan tunnetta enemmän kuin tarkkuutta. Rytmiin, joka elää eikä vain toista itseään.

Emme tarkoita, että huolimattomuus olisi tavoite.

Päinvastoin.

Musiikki vaatii harjoittelua, keskittymistä ja jatkuvaa hiomista. Mutta jossain vaiheessa on tehtävä päätös siitä, mitä varten kaikkea hiotaan.

Täydellisyyden vuoksi?

Vai elämän vuoksi?

Meille kiinnostavampaa on jälkimmäinen.

Kun soitamme yhdessä, etsimme tunnetta enemmän kuin virheettömyyttä. Etsimme liikettä, jännitettä ja yllätyksiä. Hetkiä, jolloin kappale alkaa hengittää omalla tavallaan.

Joskus juuri pienet epätasaisuudet tekevät musiikista inhimillistä.

Ne muistuttavat, että kappaleen takana on ihmisiä.

Kuuntelemassa toisiaan.

Reagoimassa toisiinsa.

Ottamassa pieniä riskejä.

Miksi elävän musiikin jäljillä sitten ollaan?

Ehkä emme usko täydelliseen musiikkiin.

Uskomme musiikkiin, joka kantaa mukanaan pieniä jälkiä tekijöistään.

Ja ehkä juuri ne jäljet tekevät siitä muistamisen arvoista.

Nähdään seuraavan tarinan äärellä.

— Cosmic Revival